Kiukaisiin ja Paneliaan uusia tontteja
Kiukaisiin tulee siis uusia tontteja niin omakotitaloja kuin teollisuuttakin varten. Hyvä, kenties uudet -ja toivon mukaan edulliset- tontit tuovat alueelle niin uusia työntekijöitä kuin uusia työpaikkojakin. Toivottavasti, kyllä täällä tliaa on ja kasvava kunta tarvitsee tuoretta verta.

Euran koulutuslautakunta päätti myöntää harkinnanvaraista koulumatkatukea niille ammattikoululaisille/lukiolaisille, joiden matkakustannukset ovat 172€ tai enemmän tällä syyslukukaudella ja harkinnanvarainen koulumatkatuki poistuu kokonaan ensi vuoden alusta lähtien.
Mitenkäs sitten sen jälkeen? Ja varsinkin 2010 jälkeen, kun Kiukaisissakin lukio lopetetaan? Taas saatiin hyvä esimerkki turhan hätiköidystä päätöksestä, minusta Kiukaisten lukion olisi pitänyt saada jatkaa. Mutta nykyisellä valtuustolla on ilmeisesti kova kiire saada aikaan jotain näkyvää vielä. Mitenköhän nykyisten Kiukaislaisten tulevat ammattikoulu-/lukiokyyditykset hoituvat, kun suunnaksi pitää ottaa Eura? Uskoisin ainakin osalle nuorista tulevan vaihtoehdoiksi mieleen Nakkilan ja Harjavallan lukiot, mikäli kuljetus on itse ratkaistavissa siihen suuntaan.

Täytyy varmaan ottaa sitten ensi vuonna heti alussa valtuustossa esiin koulukuljetukset Kiukaisten puolelta: miten saadaan Paneliasta, Eurakoskelta ja muilta syrjäkyliltä keskiasteen opiskelijat kouluun? Täytyykö aamulla/illalla kiertää useampi linja-auto, jotta kaikilla olisi kestoltaan järkevä koulumatka?

Muutenkin uuden kunnan tulisi katsahtaa näitä yleisiä kulkuneuvoja vähän tarkemmin. Nykyiselläänhän vieras reittilinja-auto on lähes nähtävyys täällä Paneliassa. Yksi linja-autohan voisi tehdä lenkin aamulla (esimerkiksi Panelia-Laihia-Harjavalta-Nakkila-Hormistontie-Panelia-Eurakoski-Eura-Köyliö-Säkylä), toinen aloittaa samoihin aikoihin Säkylästä samaa reittiä. Muutaman tunnin päästä sama reitti uudelleen, niin pääsee vaikka Säkylän torilta kotikulmille. Eihän sen nyt niin vaikeaa pitäisi olla? Mutta aina on se sama virsi veisattavaksi: riittääkö raha? Tähän en nyt ota kantaa, kun en ole kunnan talouteen perehtynyt, mutta... Luulisin.